Business Tornio järjesti ja osallistui vuonna 2022

Olimme monessa mukana! Järjestimme yhteensä 12 Business Torstai -tapahtumaa, osallistuimme messuille ja tilaisuuksiin. Omat tilaisuutemme keräsivät kansainvälisesti yhteensä yli 500 osallistujaa. Koostimme tähän merkittävimmät tapahtumat vuoden 2022 osalta.

Business Torstai -tapahtumat aina ajankohtaisten aiheiden äärellä

Tulevaisuuden Teollisuus -forum 23.3.

Tulevaisuuden Teollisuus -forumissa tuotiin esille teollisuuden kehittymisen kannalta tärkeitä energiamuotojen mahdollisuuksia sekä energiatehokkuuden että ilmastotavoitteiden saavuttamiseksi.
Forumin yhteydessä toteutettiin Lapin Kaasutaloussuunnitelma -hankkeen päätösseminaari, jossa käytiin läpi hankkeen selvitystöiden tuloksia ja arvioitiin niiden merkitystä Lapin kaasutalouden kehittymisen kannalta.

Paikka: Kaupungintalon valtuustosali
Osallistujat: 94

Business Torstai etkot 6.4.

Business Torstain etkoilla kokosimme yhteen yrittäjyydestä kiinnostuneet nuoret. Tilaisuus järjestettiin Tornion 4H-yhdistyksen kanssa. 4H-yhdistyksen Anu Davidila esitteli nuorille järjestön yrittäjyystoimintaa. Elina Lavikainen kertoi oman tarinansa 4H-yrittäjänä. Elinan 4H-yritys kilpaili valtakunnallisesta vuoden 2021 4H-yrityksen tittelistä.

Meän kesä – HaparandaTornion kesätapahtumat 7.4.

Business Tornio järjesti kaupungintalolla aamupalatilaisuuden, jossa esiteltiin HaparandaTornion kesätapahtumia ja avattiin mahdollisuus keskusteluihin tapahtumien ja yritysten välisestä yhteistyöstä. Tämä oli virallisesti ensimmäinen Business Torstai -tapahtumasarjan tilaisuus, joissa käsitellään alueelle merkittäviä ja ajankohtaisia aiheita.

Paikka: Kaupungintalon monitoimitila
Osallistujat: 13

Keinot kohti kasvua 21.4.

Business Torstain huhtikuun toisen tapahtuman aiheena oli yrityksen kehittäminen. Tapahtumassa yritykset kertovat esimerkein, miten heidän yrityksensä on kehittynyt ja lisäksi kävimme läpi mitä apuja yrityksen kehittämiseen voi saada.

Paikka: Kaupungintalon monitoimitila
Osallistujat: 9

Osaajia etsimässä 5.5.

Töitä on, mutta osaajia puuttuu, tai heitä on hankala löytää. Tapahtumassa puhuttiin alueen työllisyydestä ja kerrottiin, mitä välineitä on olemassa osaajien etsimiseen. Tilaisuudessa esiteltiin muun muassa Töihin Tornioon -sivustoa ja miten se edistää työnhakijoiden ja yritysten kohtaamista.

Paikka: Kaupungintalon 10.krs
Osallistujat: 23

Innovaatioita kehittämässä 19.5.

Business Tornion ja New Business -hankkeen toteuttamassa tapahtumassa otettiin suurennuslasin alle innovaatiot ja miten niitä syntyy. Tilaisuudessa käytiin kiinni myös muotoiluun, ja selvitettiin mitä tekemistä sillä on innovaatioiden kanssa.

Paikka: Kaupungintalon monitoimitila
Osallistujat: 9

Rajatonta kasvupotentiaalia 2.6.

Kevään Business Torstai -tapahtumasarjan päätti tilaisuus, jossa avattiin Meri-Lapin ja koko Pohjois-Ruotsin alueen yritysten rajattomia mahdollisuuksia. Tapahtumassa puhuttiin muun muassa kansainvälistymisen haasteista ja niiden ylipääsemisestä. Lisäksi keskusteltiin Ruotsin suurista investointihankkeista ja innovaatioiden merkityksestä kansainvälistymisen mahdollistajana.

Paikka: Kaupungintalon valtuustosali
Osallistujat: 53

Vahva työnantaja = Vahva organisaatio 18.8.

Syksyn ensimmäisessä Business Torstaissa pohdittiin, miksi osaajista ja ammattilaisista kannattaa pitää kiinni ja miten se tehdään. Mitkä asiat vaikuttavat siihen, että ihmiset pysyvät organisaatiossa pitkään ja mitä hyötyä tästä on? Tilaisuudessa pureuduttiin mm. siihen, miten työnantajakuva vaikuttaa osaajien saantiin ja miten osaajia saadaan sitoutettua organisaatioon.

Paikka: Kaupungintalon valtuustosali
Osallistujat: 22

Lue lisää

Hyvinvointiyrittäjien businessaamiainen 1.9.

Business Tornion ja Tornion Yrittäjien hyvinvointiyrittäjille suunnatussa yhteistapahtumassa kuultiin ajatuksia sähköisen ajanvarauksen mahdollisuuksista. Lisäksi esitettiin vinkkejä ja ajatuksia yrityksen taloushallinnosta ja verotuksesta.

Paikka: Mustaparran Majan Wintti
Osallistujat: 24

Lue lisää

Vastuullisuus osana rahoitusta 8.9.

Business Torstain tiiviissä webinaaripaketissa kuultiin eri rahoittajien tuoreet kuulumiset mm. siitä, miten vastuullisuus vaikuttaa investointirahoituksiin.

Paikka: Microsoft Teams
Osallistujat: 27

Lue lisää

Rohkeasti Rajaton 15.9.

Syyskuun tilaisuus oli Two Countries – One Destination -hankkeen loppuseminaari, jossa kuultiin innostavia ja herätteleviä puheenvuoroja mm. pohjoisen matkailun tilasta koronan jälkeen, ja miten vastuullisuus näkyy matkailussa. Tilaisuuden päätteeksi osallistujilla oli mahdollisuus tutustua Tornion Panimon toimintaan panimokierroksen merkeissä.

Paikka: Lappari, Ravintola Paja
Osallistujat: 67

Rohkeasti Rajaton – TCOD loppuseminaarin ohjelma

Kansainvälinen ja vastuullinen teollisuuskeskittymä (Invest In- hankkeen loppuseminaari) 13.10.

Tilaisuuden kattoteemana olivat liiketoiminnan vastuullisuus ja ympäristöystävällisyys, ja miten ne näkyvät liiketoiminnassa nyt ja tulevaisuudessa. Tilaisuudessa kuultiin mm. Outokumpu Stainless Oy:n tavoitteista matkalla kohti vastuullisempaa teräksentuotantoa, Norjan pohjoisimman sataman liikenneyhteyksien tarjoamista mahdollisuuksista, ja mitä historia kertoo tulevaisuudesta, ja millaisilla työkaluilla tulevaisuutta voi ennustaa.

Paikka: Toranda, Uittosali
Osallistujat: 80
Lue lisää

HaparandaTornio kaupan keskipisteenä 17.11.

Marraskuun Business Torstaissa pohdittiin, miten HaparandaTornio voisi loistaa tulevaisuudessa entistä parempana kauppapaikkana, ja miten meillä menee pandemian jälkeen. Meänkauppa esittäytyi yhtenä vahvana ja paikallisena vaihtoehtona digitaalisen kaupan kasvuun.  Tilaisuus järjestettiin yhteistyössä Haaparannan kaupungin ja Lapin ammattikorkeakoulun kanssa.

Paikka: Lapin ammattikorkeakoulu, Minerva
Osallistujat: 37

Lue lisää

Uuden yrittäjän jouluinen ruokatunti 15.12.2022

Kutsuimme vuonna 2022 liiketoimintansa aloittaneet yrittäjät Park Hotellin Ravintola Ainoon verkostoitumaan ja nauttimaan kiireettömästä hetkestä jouluherkkujen äärellä. Business Tornio ja Tornion Yrittäjät esittäytyivät ja kertoivat tarjoamistaan palveluista.

Paikka: Park Hotel, Ravintola Aino
Osallistujat: 15

Joukko Tornion uusia yrittäjiä kokoontui jouluiselle ruokatunnille Park Hotellissa 15.12.2022.

Matkailuyrittäjien aamukahvit

Two Countries – One Destination -hankkeen aikana yksi tavoitteemme oli vahvistaa HaparandaTornio -alueen matkailuyrittäjien yhteistyöverkostoa. Tämän yhteistyön ylläpitämiseksi järjestämme kerran kuukaudessa matkailuyrittäjien aamukahvit. Ensimmäinen aamukahvitilaisuus järjestettiin Mustaparran Päämajan vintillä  lokakuussa. Marraskuussa yrittäjät kokoontuivat Kukkolaforsenille. Joulukuun tilaisuus järjestetään 21.12. Camping Tornion tiloissa.

Teetkö työtä alueen matkailun parissa, mutta et vielä ole mukana verkostossa? Laita sähköpostia osoitteella businesstornio@tornio.fi, niin voit liittyä joukkoon vuonna 2023!

Matkailuyrittäjien aamukahvit Mustaparta
Ensimmäinen matkailuyrittäjien aamukahvitilaisuus järjestettiin Mustaparran Päämajan vintillä 26.10.2022.

Muita tapahtumia

Business Golf 3.8.

Järjestimme yhteistyössä Haaparannan elinkeinotoimen kanssa ensimmäistä kertaa Business Golf -tapahtuman Tornio Golfilla. Tapahtuma keräsi rajan molemmin puolin 24 osallistujaa. Palautteiden perusteella tapahtuma oli todella onnistunut, ja tulemme järjestämään vastaavan vuonna 2023.

Lue lisää

Business Golf -tapahtumaan osallistui runsas joukko yrittäjiä rajan molemmin puolin. Kuvassa Holmberg Cases yrityksen Hans Dahlbäck (vas.) ja Tornio Golfin Kimmo Pitkänen.

Alihankinta 2022

Alihankinta 2022 -teollisuusmessut järjestettiin Tampereen Messu- ja Urheilukeskuksessa 27.-29.9.2022. Business Tornion osastolla Tornion terästä ja rakentamista olivat edustamassa toimitusjohtajat Tapio Herajärvi Corrotech Oy AB, Kimmo Liljamaa Kavamet Oy, Tiia Peräntie Tornion KaMa-Palvelut Oy ja Kari Rantamaa Tormets Oy.

Lue lisää

Alihankintamessut powered by Business Tornio