Rakennammeko pohjoisen tulevaisuutta yhdessä?

Ensimmäisen päivän tulevaisuusskenaarioissa futuristi Hanna Lakkala nosti esiin tärkeän ajatuksen siitä, miksi meidän pitäisi rakentaa yhteistä visiota tulevaisuudesta. Ajatus pysäytti miettimään sitä, olemmeko oman alueemme tulevaisuudessa kuljettajan paikalla vai annammeko kehityksen vain tapahtua ympärillämme. Tulevaisuus ei synny itsestään, vaan siihen vaikutetaan niillä valinnoilla, joita tehdään nyt.

Myös Hanaholmenin Janne Wikström puhui yhteistyön merkityksestä ja siitä, kuinka rajat ylittävää arkea pitäisi tarkastella aidosti yhteisenä kokonaisuutena. Keskusteluissa nousi hyvin esiin se, että pohjoisen kilpailukyky ei rakennu yksittäisten kuntien tai maiden onnistumisista, vaan kyvystä tehdä asioita yhdessä.

Pidin erityisesti Haaparannan kaupungin Janne Lindin ajatuksesta, että pohjoiskalotti voisi tulevaisuudessa olla maailman onnellisin paikka. Ei siksi, että täällä olisi suurin BKT, vaan siksi, että täällä olisi paras elämänlaatu. Se näkökulma jäi mieleen tärkeänä muistutuksena myös meille aluekehityksen parissa työskenteleville. Kasvun rinnalla täytyy rakentaa myös hyvää arkea, toimivia palveluja ja ympäristöä, jossa ihmiset haluavat asua, tehdä töitä ja yrittää.

Ensimmäisen päivän paneelikeskusteluissa nousivat vahvasti esiin myös rajat ylittävän arjen käytännön haasteet. Rajaneuvonnan Markus Lyyra, Haparandan kaupungin Anu Ritjärvi, IKEA HaparandaTornion Hanna Wallo, Gränstjänstenin Christian Vedenpää-Lager ja toimittaja Pekka Juntti toivat keskusteluun konkreettisia näkökulmia siitä, miten arki, työssäkäynti ja yritystoiminta raja-alueella edelleen kohtaavat myös esteitä, mutta samalla paljon mahdollisuuksia. Keskusteluissa oli vahva yhteinen viesti siitä, että yhteistyötä pitää tehdä entistä käytännönläheisemmin ja ratkaisukeskeisemmin.

Toisena päivänä keskustelu konkretisoitui infraan ja erityisesti itä länsi -suuntaisiin liikenneyhteyksiin. Arctic Rail, Tornio–Haaparanta-raideyhteys sekä pohjoisen rataverkon kehittäminen nousivat vahvasti esiin useissa puheenvuoroissa. Arctic Railin Markus Petäjäniemi, LKAB Malmtrafikin Linda Bjurholt sekä Narvik Havnin Børge Edvardsen Klingan toivat hyvin esille sen, kuinka kriittinen merkitys toimivilla liikenneyhteyksillä on teollisuuden kilpailukyvylle, viennille ja koko pohjoisen saavutettavuudelle.

Erityisen kiinnostavaa oli myös keskustelu norjalaisen meriruokaviennin logistiikasta ja Eurooppaan suuntautuvista yhteyksistä, joista puhui Sjömat Norgen Trond Davidsen. Puheenvuoro konkretisoi hyvin sen, kuinka pohjoinen ei ole enää vain syrjäinen reuna-alue, vaan strategisesti tärkeä osa eurooppalaisia kuljetus- ja vientiketjuja.

Itselleni tilaisuudesta jäi erityisesti tunne siitä, että pohjoisessa on tällä hetkellä paljon enemmän mahdollisuuksia kuin ehkä itse aina ymmärrämmekään. Meillä on osaamista, vahvaa teollisuutta, kansainvälisiä yhteyksiä ja ennen kaikkea halua tehdä yhteistyötä yli rajojen. Samalla tuli tunne, että juuri nyt olisi tärkeää uskaltaa ajatella riittävän isosti myös tulevaisuuden osalta.

Yrityskehittäjän näkökulmasta näen tässä paljon mahdollisuuksia. Nykyistä parempi rajat ylittävä yhteistyö voi tarkoittaa yrityksille uusia markkinoita, osaamisen jakamista, verkostoja ja aivan uudenlaisia mahdollisuuksia kasvulle ja kannattavuudelle. Samalla se vahvistaa koko pohjoisen alueen veto- ja pitovoimaa.

Mutta ehkä kaikkein vahvin havainto itselleni oli kuitenkin yhteinen tahtotila. Se, että eri maiden toimijoiden välillä oli aidosti halua kehittää pohjoiskalottia yhdessä, ei vain omista lähtökohdista käsin. Tornio ja Haaparanta ovatkin jo pitkään näyttäneet suuntaa, että rajat ylittävä yhteistyö voi olla käytännön arkea. Nyt samaa ajattelua tarvitaan entistä laajemmin koko pohjoisen kehittämisessä.

Ehkä tärkein kysymys onkin tämä: olemmeko pohjoisessa riittävän rohkeita rakentamaan yhteistä tulevaisuutta yhdessä?

Karoliina Pietikäinen
Yrityskehittäjä