Tornion huoltokeskus vahvistaa SEW-EURODRIVE Oy:n kokonaisvaltaista liiketoimintaa Pohjois-Suomessa

SEW-EURODRIVE Oy perusti huoltokeskuksen Tornioon viisi vuotta sitten. Yhtiö jatkaa voimakasta investointia Pohjois-Suomen liiketoimintoihin ja toiminnan kehittämiseen. Toimitusjohtaja Juha Korhola ja huoltojohtaja Jukka Venäläinen toivottavat teollisuusalan toimijat lämpimästi tervetulleeksi tutustumaan yhtiön kokonaisvaltaiseen ja kattavaan, asiakkaille merkittävää lisäarvoa tuottavaan palveluvalikoimaan Tornion huoltokeskukseen keskiviikkona 24.5.2023.

Tornio looginen valinta Pohjois-Suomen liiketoiminnoille

SEW-EURODRIVE Oy on käyttötekniikkaan erikoistunut yritys, jonka tuotevalikoima koostuu vaihdemoottoreista, teollisuusvaihteista, taajuusmuuttajista, servokäytöistä ja hajautetusta käyttöautomaatiosta. Yrityksen Suomen pääkonttori, kokoonpanotehdas ja huoltokeskus sijaitsevat Hollolassa. Suomen ja koko maailman pohjoisin huoltokeskus avattiin Tornioon vuonna 2018.

Yhtiö näkee Pohjois-Suomessa ison potentiaalin, ja on tehnyt investointeja ja laajentanut palveluvalikoimaansa. Tavoitteena on edelleen vahvistaa ja kasvattaa huolto- ja palvelutoimintaa. Korholan mukaan Tornion keskeinen sijainti pohjoisessa ja valtakunnan rajalla tuo merkittävää lisäarvoa yhtiölle ja asiakkaille.

– Tornion toimipisteen kautta pystymme vastaamaan pohjoisen alueen asiakkaidemme tarpeisiin erinomaisesti ja palvelemaan heitä paikallisesti. Lisäksi läsnäolomme Torniossa tukee vahvasti Ruotsissa sijaitsevan tytäryrityksemme, vastaavan SEW-EURODRIVE -organisaation palvelutuotantoa: Haaparannalta meidän on helppo operoida Ruotsin puolelle, ja vastaavasti Ruotsista tulee kaivokselta vaihteita meille Tornioon huollettavaksi, Korhola kiteyttää sijainnin etuja.

Huoltokeskuksen perustaminen Tornioon syntyi Tormets Oy:n kanssa vuosia jatkuneen yhteistyön tuloksena. Nykyään molemmat osapuolet hyödyntävät toistensa erikoisosaamista ja resursseja win-win-periaatteella.

– Vuosien aikana tulimme Tormetsin toimitusjohtaja Kari Rantamaan kanssa tutuiksi. Jossain vaiheessa aloimme keskustella Pohjois-Suomen huoltopalvelutuotannosta ja tarpeesta, ja yksi asia johti toiseen. Vuokrasimme Tormetsilta toimitilat, ja noin vuoden kuluessa huoltokeskus oli avattu. Käytämme Tormetsin palveluja, ja he käyttävät meidän käyttölaitteita heidän projekteissaan – eli hyödynnämme resursseja mahdollisimman laajasti ja pyrimme näin edistämään toistemme liiketoimintaa, Korhola summaa kumppanuuden eduista.

Vahva, kokonaisvaltainen ja vastuullinen kumppani

Käyttötekniikan tuotteiden osalta SEW-EURODRIVEn lähtökohtana on tuottaa lisäarvoa asiakkailleen tarjoamalla ratkaisuja, jotka parantavat käytettävyyttä, tuovat kustannussäästöpotentiaalia ja vapauttavat varalaitteisiin sidottua pääomaa. Emoyhtiö tukee ja mahdollistaa jatkuvan tuotekehityksen.

– Yksi erityispiirteemme, jota asiakkaat arvostavat, on vaihteiden uudelleenvalmistusprosessi. Sen sijaan että moottori romutetaan, voimme antaa sille uuden elämän ja uuden laitteen takuun. Tämä on paitsi ekologinen myös kustannustehokas ratkaisumme, josta esimerkiksi metsä- ja terästeollisuusyhtiöt ovat olleet todella kiinnostuneita, Korhola kertoo.

Vastuullisuuden ohella Korhola korostaa paikallisuutta, läsnäoloa ja kumppanuutta toimintaa ohjaavina tekijöinä. Tornion huoltokeskuksen toiminta on vahvasti integroitunut Hollolan päätoimipisteeseen, jolloin koko organisaation tuki ja ammattitaito ovat käytettävissä pohjoisen asiakkaille. Näin ollen yhtiö voi tarjota kattavat ohjaukset ja kunnonvalvonnan sekä huoltokeskuspalvelut omien että muiden tuotemerkkien teollisuusvaihteille ja vaihdemoottoreille.

– Olemme kokonaisvaltainen voimansiirron toimittaja: Meillä on suunnitteluosaaminen, tuki ja huolto. Huollamme myös muiden valmistajien vaihteet ja hankimme varaosat. Kaikki meillä huolletut laitteet koe pyöritetään ja testataan. Nämä prosessit, joiden avulla olemme vieneet osaamisemme aivan uudelle tasolle, on huolella suunniteltu ja toteutettu. Sen lisäksi työskentelyämme ohjaa aito asiakaslähtöisyys. Asiakas on keskiössä, ja sen aistii organisaatiossamme. Se on varmasti yksi iso tekijä huoltotoimintamme jatkuvaan kasvuun, ja sen varaan rakennamme tulevaisuudessakin. Voin olla aidosti ylpeä yhtiöstä jossa työskentelen, Venäläinen summaa.

– SEW-EURODRIVE Oy on ison saksalaisen perheyhtiön tytäryritys täällä Suomessa, ja erittäin vakavarainen toimija. Sen lisäksi että voimme investoida toiminnan kehittämiseen, olemme kiinnittäneet erityistä huomiota henkilöstön hyvinvointiin. Ei pelkästään ympäristöasioihin, turvallisuuteen tai businessetiikkaan. Yhtiössämme on todella pitkiä työsuhteita. Juhlistimme juuri erään työntekijän 40-vuotista työuraa. Tämäkin on yksi konkreettinen esimerkki siitä, että meidät nähdään työnantajana erittäin positiivisena ja myönteisenä tapauksena, Korhola lisää.

Nouto- ja toimituspalvelu käyttölaitteille merkistä riippumatta.
Nouto- ja toimituspalvelu käyttölaitteille merkistä riippumatta.

Avoimet ovet Tornion huoltokeskuksessa 24.5.2023

Avoimet ovet -tapahtumaa on ehditty valmistella yhteistyössä Tormetsin kanssa jo vuosia, koska pandemian takia tilaisuutta ei ole ollut mahdollisuutta järjestää. Toimitusjohtaja Korhola ja huoltojohtaja Venäläinen ovat äärimmäisen iloisia siitä, että tilaisuus päästään vihdoin toteuttamaan. Paikalla on yrityksen paras asiantuntijakaarti esittelemässä toimintaa ja vastaamassa asiakkaiden kysymyksiin.

– Tämä on ainutlaatuinen ja käytännönläheinen mahdollisuus kaikille teollisuuden parissa työskenteleville päästä näkemään hyvin läheltä tuotteita, palveluja ja ratkaisuja käyttötekniikan elinkaareen liittyen. Olemme rakentaneet palvelupisteitä, joissa pääsee näkemään, miten esimerkiksi vaihteiden uudelleenvalmistusta tukeva käyttölaitteiden 3D-skannaus tapahtuu käytännössä. Ja onhan tämä hieno tilaisuus myös meille oppia ymmärtämään paremmin asiakkaiden tarpeita, ja miten me voimme niihin vastata, Korhola ja Venäläinen kiteyttävät tulevasta tapahtumasta. – Me palvelemme laajalla skaalalla kaikkia teollisuuden asiakkaita. Toivomme, että mahdollisimman moni käyttää tilaisuuden hyödyksi tulla keskustelemaan, miten me voisimme tuottaa lisäarvoa heidän liiketoiminnalleen.

Avoimien ovien päivää vietetään keskiviikkona 24.5.2023 klo 9.00-16.00 SEW-EURODRIVE Oy:n huoltokeskuksessa Torniossa osoitteessa Lossirannankatu 5.

Kutsukirje


SEW-EURODRIVE Oy

Yritys on perustettu vuonna 1975. Yrityksen pääkonttori ja kokoonpanotehdas toimivat Hollolassa ja huoltokeskukset sekä Hollolassa että Torniossa. Aluekonttorit sijaitsevat Kotkassa, Tampereella, Vaasassa, Kuopiossa ja Torniossa. Karkkilassa sijaitseva SEW-EURODRIVE -konsernin tuotantolaitos on erikoistunut suurten teollisuusvaihteiden suunnitteluun ja valmistukseen.

SEW-EURODRIVE -yhtiöt työllistävät Suomessa 250 työntekijää ja ovat osa kansainvälistä käyttötekniikan kokonaisratkaisuihin erikoistunutta saksalaista SEW-EURODRIVE -konsernia. Vuonna 1931 perustetun perheyrityksen palveluksessa on yli 17 000 työntekijää 54 maassa ja liikevaihto on yli 4,2 miljardia euroa. Konsernissa on maailmanlaajuisesti 17 tuotantolaitosta ja 85 paikallista kokoonpanotehdasta ja huoltokeskusta.

 

Lue lisää

SEW-EURODRIVE Oy:n huoltokeskus Torniossa.