Tornion tavaratalokauppa saa uuden toimijan – Vahvan menestyskonseptin omaava Puuilo avaa myymälän 24.11.

Yksi Suomen johtavista tavarataloketjuista, 40 vuotta täyttänyt Puuilo, avaa ovensa Tornion Torpissa marraskuun lopussa. Sarjassaan 37. Puuilon myymälä on tällä erää Suomen toiseksi pohjoisin. Toimitusjohtaja Juha Saarela kiittelee sijoittumisprojektissa erityisesti torniolaista ketteryyttä ja prosessien sujuvuutta.

Puuilo saapuu Tornioon
Tornion Puuilossa, kuten kaikissa ketjun myymälöissä, asiointi on helppoa ja nopeaa. Kuva: Puuilon mediapankki (www.puuilo.fi/medialle)

Käytännöllisten ihmisten kauppa

Puuilon tuttu ja tarttuva mainosjingle on pyörinyt televisiossa ja radiossa vuosia, ja vain harva on voinut välttyä kuulemasta puhelinkeskustelua, jossa epäileväinen ja hiukan juro asiakas saa näppärästi ratkaisuehdotuksen ongelmaansa Puuilon reippaalta asiakaspalvelijalta: – Tuukko hakeen? – En ..Tuun.

Puuilon menestyskonsepti perustuu asiakkaan arkea helpottavaan tuotevalikoimaan, edullisiin hintoihin ja helppoon asiointikokemukseen.
– Me olemme tavallisen, käsistään kätevän ja taloudellisesti ajattelevan tee-se-itse- ihmisen oma kauppa. Haluamme ymmärtää asiakkaidemme arkea ja myydä heille merkityksellisiä tuotteita, toimitusjohtaja Juha Saarela kiteyttää Puuilon toiminta-ajatuksen.

Tornion Puuilossa, kuten kaikissa ketjun myymälöissä, on runsas valikoima rakennustarvikkeita, työkaluja, LVI- ja sähkötarvikkeita, eläintarvikkeita, autotarvikkeita, elintarvikkeet, taloustavaraa, puutarhatarvikkeita, vapaa-ajan- ja muita välineitä sekä palveluja.
– Valikoimamme on tarkkaan harkittu ja kattava, mutta tietysti kuuntelemme asiakkaidemme toiveita myyntiin otettavien tuotteiden osalta, ja toteutamme niitä mahdollisuuksien mukaan. Seuraamme myös trendejä, mutta hallitusti. Esimerkiksi korona-aikaan käsitöiden harrastajien määrä selkeästi kasvoi, joten paransimme näiden tuotteiden valikoimaa.

Asiakkaan tarpeisiin vastaavan tuotevalikoiman ja edullisten hintojen lisäksi asioinnin nopeus on kerännyt kiitosta.
– Kaupoissamme on niin sanottu ruutukaavamainen järjestys, eli asiakas löytää tarvitsemansa tuotteen helposti ja nopeasti. Kauppareissusta selviää siten vaikka viidessä minuutissa, Saarela lupaa.

Puuilon toiminta-ajatus ja omintakeinen nimi juontavat juurensa yhtiön syntyhetkiin. Puolankalainen luokanopettaja Risto Tuomaala teki sivutoimenaan puisia matkamuistoja ja leluja omassa verstaassa, ja tuotteita myytiin pienessä paikallisessa puodissa.

Puuilo on perustettu vuonna 1982. Sittemmin lelujen ja matkamuistojen valmistus loppui, ja Riston vanhin poika Markku Tuomaala aloitti torikaupan. Vuodesta 1987 alkaen kuusi torimyyntibussia kierteli Pohjois- ja Itä-Suomen toreja myymässä monenlaista käyttötavaraa ja työkaluja. 1990-luvun kaupparakenteen muutosten myötä autoista luovuttiin, ja ensimmäinen Puuilon kivijalkamyymälä perustettiin Kajaaniin. Vuosituhannen vaihteen molemmin puolin uusia myymälöitä avattiin Ouluun, Kuopioon ja Vantaalle.

Kovaa kasvua, verkkokauppaa ja pörssilistaus

Alkuun kasvu oli rauhallista, ja uusia myymälöitä avattiin vuositasolla yhdestä kahteen. Vuoden 2016 loppuun mennessä kokonaismäärä oli kasvanut kuuteentoista. Viime vuosina kasvua on kiihdytetty voimakkaasti, ja nykyään myymälöitä on avattu joka vuosi kolmesta neljään, parhaana vuonna jopa viisi. Myymälöiden määrä on yli kaksinkertaistunut viimeisen viiden vuoden aikana, ja lisäksi Puuilo käy verkkokauppaa Suomen ohella Ruotsissa.
– Verkkokauppa on kasvanut ja kasvaa edelleen voimakkaasti. Se on hyvin tärkeä osa koko konseptia, koska muutamassa vuodessa on tapahtunut sellainen ilmiö, että asiakas tutkii verkkokaupan kautta, onko tiettyä tavaraa myynnissä, missä myymälässä, ja mitä se maksaa. Ihmiset siis optimoimat tällä tavalla ajankäyttöään. Toki verkkokaupasta tilataan myös suoraan, ja erityisesti koronan takia vahvassa kasvussa ovat olleet noutotilaukset, Saarela summaa.

Ruotsin verkkokaupan osuus on Suomea vähäisempää ja tuotevalikoima suppeampi. Vaikka verkkokauppa on yksi osa kasvua, sen asema on toistaiseksi pieni myymälöihin verrattuna. Satsauksia kuitenkin tehdään, ja samalla myymäläketju jatkaa laajenemista.
– Verkkokauppa on kiinteä osa nykyaikaista vähittäiskauppaa, ja sen merkitys tulee varmasti kasvamaan. Haluamme panostaa verkkokauppaan yhtäältä kuin avaamme uusia myymälöitä. Myymälöiden osalta meillä on kaikki edellytykset jatkaa kasvua viime vuosien vauhdilla. Tornion myymälän kokoisten verkostoa olisi mahdollisuus kasvattaa arviolta 60 myymälään saakka, arvioi Saarela.

Saarela on ollut yrityksen toimitusjohtajana vuodesta 2017. Puuilon omistussuhde on matkan varrella muuttunut, ja leveämpiä hartioita kasvulle on lähdetty hakemaan entistä laajemmalla omistuspohjalla. Vuonna 2021 yhtiö listautui Helsingin pörssiin ennennäkemättömällä, kansanomaisen ei-vakavamielisellä tyylillä ja näyttävästi suunnitellulla kampanjalla, joka sai valtavasti huomiota. Listaus toi nopeasti reilut 33 000 osakasta.
– Katsoimme, että meillä on mahdollisuus olla sellainen pörssiyhtiö, jolla on iso määrä yksittäisiä omistajia. Teimme listauksessa Suomen ennätyksen, ja tällä hetkellä osakkeenomistajia on jo reilut 38 000. Listautumishetken pääomistaja on kuitenkin edelleen meidän yksittäinen suurin omistajamme. He näkevät että Puuilo on yhtiö, jossa kannattaa pysyä mukana.

Puuilon toimitusjohtaja Juha Saarela
Toimitusjohtaja Juha Saarela on ollut todella tyytyväinen poikkeuksellisen sujuvaan myymälän sijoitusprosessiin Torniossa. Kuva: Puuilon mediapankki (www.puuilo.fi/medialle)

Tunnelmat Tornion suhteen hyvät

Meri-Lappi Puuilon sijoittumiskohteena on ollut tutkiskelun alla pitkään, ja kartoitustyötä ehdittiin tehdä useita vuosia. Muutama merkittävä seikka kuitenkin käänsi tilanteen Saarelan mukaan Tornion eduksi.
– Todellinen sijoittautumisprosessi Tornion osalta lähti liikkeelle tasan kolme vuotta takaperin, joulukuussa 2019, kun Business Tornion toimitusjohtaja Marko Alamartimo soitti, että avatkaa liike tänne. Siitä eteenpäin tiiviillä yhteistyöllä kartoitettiin eri mahdollisuuksia ja vaihtoehtoja. Tämän myötä löytyi lopullinen tontti, rakennuttaja ja kaikin puolin toimiva kokonaisuus, Saarela summaa hankkeen alkuvaiheista.

Torniolaiset ovat saaneet seurata rakennuksen valmistumista yhdellä kaupungin vilkkaimmista kauppapaikoista, Torpin alueella Prisman vieressä. Rakennushanke on edennyt erittäin hyvin. Ammattitaitoisten rakentajien ansiosta hanke valmistuu suunniteltua nopeammin ja avajaisia päästään viettämään alkuperäistä aikataulua aikaisemmin. Juha Saarela kiittelee kaikkia hankkeeseen osallistuneita sujuvasta yhteistyöstä.
– Business Tornion aktiivinen ja ammattitaitoinen toiminta, sekä Tornion kaupungin viranomaisten sujuva luvitusprosessi ovat erinomaisia osoituksia siitä, kuinka yritysmyönteisen ilmapiirin kautta paikkakunnalle sijoittuva yritys kokee olevansa tervetullut. Lisäksi torniolaisen ketteryyden ansiosta tämä on ollut kaikkiaan tosi vauhdikas projekti, Saarela jatkaa.

Lisää kehuja satelee Tornioon myös henkilöstön rekrytoinnin osalta, vaikka ajat ovat sopivien työntekijöiden löytymisen suhteen kaupan alalla haastavat.
– Olin tosi ilahtunut meidän Tornion myymälään palkatusta henkilökunnasta. Heistä huokui ahkeruus, iloisuus, touhukkuus, rempseys, ja sellainen tekemisen innostus. Me on löydetty tosi hyvä porukka, Saarela iloitsee.

Puuilo haluaa erottua positiivisella työnantajamielikuvalla, olla hyvämaineinen, reilu ja rehti työnantaja. Tästä kertoo se, että toimialasta poikkeavasti työsuhteet solmitaan työnantajan puolesta toistaiseksi voimassa olevina.
– Meillä osa-aikaisia työsuhteita solmitaan valtaosin vain työntekijän omasta pyynnöstä. Pidämme liiketoiminnan kannattavalla pohjalla, ja näin voimme olla varma ja pitkäaikainen työnantaja. Menestyvä työnantaja on turvallinen työnantaja. Meillä syntyy kasvun myöstä myös koko ajan uusia tehtäviä, joten urakehitysmahdollisuudet ovat erinomaiset.

Tornion Puuilon ovet avautuvat asiakkaille sopivasti jouluostoksia varten 24.11. ja avajaisia vietetään Puuilolle tavanomaiseen tyyliin.
– Avamme ovet ja toivotamme asiakkaat tervetulleiksi. Mitään näyttävää kansanjuhlaa meillä ei ole tapana järjestää, mutta hyviä tarjouksia ja makkaratarjoilu on luvassa, Saarela veistelee.

Puuilossa on iloinen ja palveleva henkilökunta
Puuilo työllistää Suomessa n. 800 vakituista työntekijää, joista Tornion myymälässä työskentelee 15. Kuva: Puuilon mediapankki (www.puuilo.fi/medialle)

Puuilo Oyj

  • Perustettu v. 1982
  • Vakituisia työntekijöitä n. 800
  • Toimiala: Halpahalli
  • Liikevaihto: 270,1 M€

Lue lisää


Haluatko jatkossa lukea parhaat uutisemme ennen muita?

Tilaa uutiskirje – Saat meiltä kerran kuukaudessa uusimmat artikkelit, ajankohtaiset kuulumiset, sekä tärkeää tietoa tapahtumista ja koulutuksista.

Tilaa uutiskirje