Puoli vuosisataa hiuskarvojen varassa – Parturi-Kampaamo Salon Henri täytti 50 vuotta

Vuonna 1973 Tuomaksen vaimo Seija Ahvenjärvi oli jo ammattilaiskampaaja. Hän oli lähtenyt alalle suoraan kansakoulun jälkeen. Tuomaksen uravalinta oli tuolloin vielä avoin. Hän oli suorittanut armeijassa yhdistelmäajoneuvon kuljettajan pätevyyden, ja vaikka töitä oli tarjolla koko ajan, haaveissa oli oman yrityksen perustaminen. Ala ei vain ollut vielä selvillä. Kun Tuomas sitten keksi lähteä kouluttautumaan parturiksi, ei Seija lämmennyt lainkaan puolisonsa päähänpistolle. Itsepäinen Tuomas lähti opin tielle vaimonsa vastustuksesta huolimatta, vaikka kokemusta hiusten käsittelystä oli siihen mennessä kertynyt vain omien hiusten kampaamisesta. Uran alkuhetki olikin kirjaimellisesti hieman takkuinen.
– Elämäni ensimmäisen asiakkaan pitkiä hiuksia kammatessani onnistuin katkaisemaan kolme kampaa, kun en osannut hiuksia selvittää, Tuomas tunnustaa nauraen.
– Minä olin aina se nopeampi osapuoli kaikissa tekemisissäni, ja Seija se, joka jarrutteli, kun vauhtia alkoi olla liikaa. Se, miten olen juuri tässä nyt 50 vuoden jälkeen, on pitkälti sattumaa, Tuomas tuumii. – Jos Seija olisi ollut floristi, olisin varmaankin kukkakauppias.

Tuomas valmistui, sai koulusta stipendin ja vietti kaiket illat suunnittelemalla tulevan kampaamon pohjapiirustuksia. Osuuspankin taloon oli rakenteilla tuolloin lisäosa, josta liiketila kampaamoa varten oli varattu. Avaamaan oli määrä päästä loppuvuodesta 1973. Rakentajan konkurssin takia avajaiset pidettiin tammikuussa 1974.
– Siitä sitä sitten alettiin. Tilaa oli komeat 80 neliötä ja kymmenen asiakaspaikkaa. Kyllä sitä monet taivastelivat, että konkurssiin te menette, kun vuokrakin oli niin valtava. Mutta me pärjäsimme.

Seija oli ollut alalla pitkään, joten hänellä oli jo vakituisia asiakkaita. Heidän perässään tulivat puolisot, perheenjäsenet, ystävät, tuttavat ja monet muut. Tuomas muistelee, että tuohon aikaan Torniossa oli vähän miespartureita, minkä takia asia koettiin erilaisena ja kiinnostavana.

Melko pian he saivat todeta, että käsipareja tarvittiin lisää. Kampaamo muutti vuonna 1978 nykyiselle paikalleen Laivurinkadulle, entistä isompiin tiloihin. Työntekijämäärä kasvoi yhteentoista.
– Vuosien varrella koulutimme Seijan kanssa kymmeniä kampaajia oppisopimuksella. On ollut hienoa seurata heidän menestymistään urallaan sekä yrittäjinä.
Myös molemmat omat lapset, Patrick ja Mariel, ovat saaneet isältään koulutuksen ammattiin.

Parturi-Kampaamon nimeksi piti alun perin tulla Salon Henrietta.
– Seija oli ihastunut siihen nimeen. Tuohon aikaan mainosvalot piti kuitenkin ostaa yksittäisinä kirjaimina, ja laskettiin, että eihän meillä riitä rahat niin pitkään nimeen, Tuomas veistelee.
Niinpä nimeksi tuli Salon Henrik.
– Ja aina välissä sitten sammui siitä mainosvalosta kirjaimia. Me kovasti aina Seijan kanssa toivottiin, että voi kun ei sammuisi se S-kirjain, kun se oli kaarevan muotonsa vuoksi niistä kaikkein kallein, hän jatkaa nauraen.

1980-luvulla tuli laki, jossa kaikki yritykset piti ilmoittaa kaupparekisteriin. Helsingissä oli olemassa jo toinen Salon Henrik -niminen yritys. Tuolloin nimi lyhennettiin Salon Henriksi. Moni yhä luulee sen olevan yrittäjän etunimi.
– Minulla on asiakkaita, jotka on käyneet täällä 50 vuotta ja kyselevät sitkeästi Henriä, Tuomas ilakoi.
– Ja kun isä ei ole paikalla, niin sitten Patrickia puhutellaan Henriksi, Mariel lisää.
– Niin tai sitten mie olen ”se poika”, Patrick jatkaa nauraen. Kysellään, että ”Missäs se poika on?”

Patrick on ollut alalla reilut 30 vuotta ja Mariel 20 vuotta. Kummallekaan alavalinta ei ollut itsestäänselvyys tai lapsuuden haaveammatti. Patrick sanoo päätyneensä tälle uralle lopulta luontevasti, vaikka ehti nuoruusvuosinaan työskennellä muuallakin. Hän oli ollut kesätöissä kampaamossa jo 14-vuotiaasta lähtien.
– Varmaan siinä meidän vanhempien työtä seuratessa huomasit, että tälläkin työllä saa leivän, Tuomas ilveilee.

Vaikka Mariel leikki pienenä tyttönä ahkerasti kampaajaleikkejä isänsä hänelle kotiin rakentamassa ikiomassa leikkikampaamossa, ei hän siitä huolimatta ajatellut suuntautua alalle.
– Pikemminkin päinvastoin! Sanoin kaikille kyselijöille, että minusta ei todellakaan tule kampaajaa. Vanhemmat olivat aina töissä maanantaista lauantaihin, ja sunnuntaisin äiti teki kirjanpitoa ja pesi ja silitti työntekijöiden vaatteita.  Lauantaisin olin aina kampaamossa mukana, kun ei ollut koulua.
– Mutta sinähän olit meillä ”töissä” ja sait hyvän palkan, Tuomas keskeyttää.
– Niin sain. Minulle maksettiin 50 markkaa ja pääsin ostamaan Tiimariin tarroja, Mariel muistelee.
– Molemmat, niin isä kuin äiti, kannustivat käymään kouluja ja valitsemaan toisen alan. Kävin lukion ja kauppakoulun, ja menin pankkiin töihin. Sitten kun sain lapsen ja olin kotona, minulla oli aikaa miettiä mitä alkaisin tekemään. Sanoin isälle, että entäs jos sittenkin kokeilisin tätä työtä – ja tässä sitä nyt ollaan. Alanvaihto ole käynyt kummallakaan sisaruksista mielessä. Mariel on kuitenkin opiskellut työn ohessa toisenkin ammatin, ihan kaiken varalta.
– Eihän elämästä koskaan tiedä. On hyvä osata jotain muutakin, jos en vaikka jonain päivänä pystyisikään enää tekemään tätä työtä.

Asiakaskuntaa kampaamossa käy jo neljännessä polvessa ja monista asiakkaista on tullut vuosien varrella ystäviä. Toisinaan he yllättävät kampaamon väkeä leivonnaisilla, suklaalla ja jopa kaalikääryleillä. Osa Tuomaksen vakituisesta asiakaskunnasta on hyvinkin iäkästä.
– Minulla käy asiakkaita, joilla ei ole paljon hiuksia mitä leikata, mutta he tarvitsevat sen sosiaalisen kanssakäymisen tuokion. Hassua on se, kun joskus vakioasiakas tulee pyytelemään anteeksi, että on käynyt välissä toisella kampaajalla, Tuomas kertoo hieman huvittuneena. Emme ajattele kollegoja kilpailijoina. Tärkeintä, että asiakas saa hiukset kuntoon aina kun tarve on.

Kampaamoala, kuten moni muukin, on kokenut viidessäkymmenessä vuodessa valtavan muutoksen. Tuomas muistelee, miten ennen vanhaan reissattiin hienoissa koulutuksissa pitkin maata, ja miten kampaamossa kävi kansainvälisiäkin hiusalan huippunimiä kouluttamassa.
– Tiedon hankinta ja kouluttautuminen on nyt helpompaa ja nopeampaa. Koulutuksia voi käydä omalla ajalla verkossa ja katsoa tallenteita vaikka useampaan kertaan, eikä liikettä ei tarvitse koulutuksien takia sulkea.
– Mutta toki ajan hermolla pysyminen vaatii kovasti enemmän aikaa kuin ennen, kun täytyy seurata somekanavia ja olla tietoinen muun muassa uusista trendeistä ja tekniikoista, Mariel listaa.
– Kaiken kaikkiaan enempi kehitys on kuitenkin tuonut mukanaan hyviä puolia, Tuomas puntaroi.
– Esimerkiksi mallikirjoja ei ole ollut enää aikoihin. Asiakkaat näyttävät puhelimesta kuvia toivomastaan hiusmallista. Mutta yksi asia on sellainen, mitä ei nykyteknologia ole vienyt parempaan suuntaan, nimittäin ajanvaraus ja varatun ajan peruuttaminen, Mariel toteaa. Käytettävissä on jo ihan liian monta kanavaa. Viestien välityksellä prosessi on hidas ja työläs, kun yrität tehdä työtä siinä ohessa. Ja nettiajanvarauksessa ongelmia aiheutuu, kun asiakas varaa lyhyiden hiusten toimenpideajan pitkille hiuksilleen, jos muuta aikaa ei ole tarjolla. Käsittelyyn ei silloin jää riittävästi aikaa. Ajanvaraus perinteisesti soittamalla on edelleen kaiken teknologiakehityksen keskellä ihan ykkönen – Silloin asia on molemmin puolin minuutissa selvä.

Työskentely perheenjäsenten kesken on sujunut mukavasti. Kaikki ovat yhtä mieltä siitä, että huomattavasti useammin on hauskaa kuin tylsää. Ja jos jokin asia joskus harmittaa, omalle perheenjäsenelle on helpompi puhua. Koko porukka on myös sitä mieltä, että Tornion kokoisessa maalaiskaupungissa on helppoa olla yrittäjä, kun ympärillä on mukavia ja leppoisia ihmisiä.
– Jotkut kollegat muissa kaupungeissa valittavat hankalista asiakkaista. Meillä ei ole sellaisia ollut koskaan.

Mutta on historiaan mahtunut hankalia aikoja: Pankkikriisi, lama ja nyt viimeisimpänä korona. Kampaamo pysyi koko pandemian ajan auki, vaikka sulkusäännöksellä uhkailtiin.
– Ikävää oli se, kun ihmisiä peloteltiin, ettei pidä mennä kampaajalle. Mariel toteaa. Ja nyt tuli tämä taantuma, Ukrainan sota, koronnousu ja korkeat sähkönhinnat. Monet siirtävät kampaajakäyntiä silloin, kun raha ei tahdo riittää edes pakollisiin menoihin.
– Sinnikäs tässä on totisesti saanut olla. Mutta onhan se hienoa, että olemme selvinneet näin pitkälle. Suurin kunnia kuuluu meidän asiakkaille – ilman heitä emme tässä olisi, Tuomas kiittelee.

Vaikka viidenkymmenen vuoden merkkipaalu yritystoiminnassa on hieno saavutus, ei juhlia aiota järjestää.
– Juhliminen ei ole oikein meidän juttu. Juhlavuotta tuntuu luontevalta viettää ihan näin vaan työn merkeissä asiakkaita palvellen, koska sen me osaamme parhaiten.
Entä mitä luulet, Tuomas Ahvenjärvi, vietetäänkö Salon Henrin 100-vuotisjuhlia vuonna 2074?
– Sehän selviää sitten. Mutta kun nyt ollaan jo yksi Tornion vanhimmista kampaamoista, niin voit kirjoittaa siihen, että varmasti tullaan jonain päivänä olemaan se kaikkein vanhin.

Parturi-Kampaamo Salon Henri Facebook