Pienessä kaupungissa on omat vahvuutensa

Vaikka nimi EventWorks luo mielikuvan suuresta kansainvälisestä tapahtumatuottajasta, ovat tämän koronasta voittajana selvinneen yrityksen juuret syvällä Torniossa, ja sydän sykkii vahvasti pohjoiselle. Yrittäjä Markku Köngäs löytää monta hyvää syytä jatkaa toimintaa kotikaupungissaan, vaikka yritystä on kosiskeltu muualle.

EventWorks Markku Köngäs
Eventworks palautti legendaarisen Twin City Festivaalin Tornioon kesällä 2022. Kuva: Rami Ranta, EventWorks

Lappilaisella asenteella vuodesta 1988

Markun yrittäjätausta juontaa juurensa 80-luvulle, jolloin homma lähti liikkeelle lastenjuhlien discojen järjestämisestä.
– Lastenjuhliin oli siihen aikoihin tapana tehdä ongintaa, popcornia ja muuta sellaista. Minä sitten keksin, että voisin tehdä discohuoneen viidelläkymmenellä markalla. Discovalotkin rakennettiin itse puukehikkoon värikkäästä muovikalvosta ja Haaparannalla siihen aikaan olleesta Jala-kaupasta ostetuista lampuista. Mulla on tallessa tuolta ajalta valokuva, jossa Putaan koulun musiikkiluokassa on meidän discolaitteet. Tuo kuva on työpöydälläni muistuttamassa siitä, miten maailma on muuttunut.

Discobeige Markku Köngäs

 

Innostus alaan vei nuoren miehen nopeasti mennessään, ja syntyi yritys nimeltä Discobeige. Markkinoinnin ja asiakaspalvelun kirjat alkoivat kiinnostaa, ja asiakashankintaa Markku teki aktiivisesti saatuaan oppia leipomoyrittäjinä toimineen kaverin vanhemmilta.
– Siihen aikaan leipomosta soitettiin tilauksia kauppoihin. Minä kuuntelin heitä korva tarkkana, ja sitten koulusta kotiin pyöräiltyäni rupesin itsekin soittelemaan potentiaalisille asiakkaille, ja tarjosin heille discopalveluja. Olin aina ollut sitä mieltä, että jos jotakin tekee, sitä pitää myös myydä.
Markku puhkuu intoa puhuessaan synnynnäisestä myynnin tahtotilasta. Siitä hyvä esimerkki on, kun asiakas oli hiljattain tilaamassa pelkästään yhtä kaiutinta esiintyjälle, mutta loppujen lopuksi tapahtumaan lähti kaiuttimen lisäksi valaistus, lava, pöydät ja liinat.

Discobeigen toiminta jatkui aina vuoteen 2005 saakka, kunnes yrityskauppojen myötä nimi muutettiin ja toiminta laajeni kokonaisvaltaiseen tapahtumatuotantoon.
– Ostimme toisen osakeyhtiön, ja uuden nimen keksiminen tuli tuolloin ajankohtaiseksi. En halunnut yrityksen nimen kuvaavan toimialaamme liian suppeasti, vaan halusin jotain suurempaa. Ja koska tämä homma on mielestäni työtä, niin siitä nimi EventWorks (tapahtumatyöt) muodostui. Meidän ensimmäisessä logossa oli lapio, joka viittaa vahvasti työn tekemiseen. Halusimme muuttaa samalla lappilaisen käsityksen siitä, että ala ei ole pelkkää hauskanpitoa, vaan kovaa työtä. Nimi on niin mahtava, että meidät on haluttu jopa ostaa pelkän nimen takia!

EventWorks osakeyhtiön alla on lisäksi yksi tytäryhtiö Eventravintolat Oy – Markun haave, joka odottaa vielä toteutumista.

Soita Könkäälle

Ensimmäiset viisi vuotta EventWorks tuotti tapahtumia asiakkaille, oma tapahtumatuotanto käynnistyi 2010. Nykyään yritys järjestää ja tuottaa kaikenkokoisia tapahtumia täyden palvelun talona, mutta toimintaa on muun muassa kustannusteknisitä syistä järkeistetty.
– Syyskuun ensimmäisestä päivästä alkaen me tehdään kaikkea, ihan pikkutelkkarista lähtien kannetaan asiakkaille. Sitten 1.6. alkaen meistä tulee pakettitalo. Eli vähän kuin tilaisit talopaketin, josta voi jotain pieniä osia muuttaa. Kesän ainut ylimääräinen tekeminen tulee vain omista tapahtumista.

Vaikka tapahtumateollisuus on koronasta pahiten kärsinyt toimiala, kokee Markku pandemian näin jälkikäteen parhaana mahdollisena pysäyttäjänä. Yrityksen omavaraisuusaste oli huikea 59% ennen koronaa, ja se on edelleen hyvällä tasolla.
– Löysimme koronan ansiosta aivan timanttisia työkaluja. Osa toimijoista laittoi hanskat tiskiin ja painui maan alle. Me keskityimme kehitys- ja ideointityöhön, uudistimme järjestelmiä ja toimintatapoja. Me keksittiin kalustolle jotain muuta käyttöä, kuin mihin niitä oli aiemmin käytetty.

Yrittäjyys tapahtumatuotannossa vaatii Markun mukaan jatkuvan kehitystyön ohella kokonaisvaltaista luovuutta, eteenpäin pyrkimistä, sekä rohkeutta ja uskoa omaan tekemiseen.
– Ostin kerran messuilta 170 neliötä LED-pintaa. Ei niiden varalle ollut vielä mitään suunnitelmia, mutta sanoin kaverille, että kyllä minä jotain keksin. Ja kyllähän niille käyttöä löytyi.

Markun pitkän yrittäjätaustan takia EventWorks henkilöityy hyvin vahvasti häneen itseensä.
– Olen mukana kaikessa tekemisessä. Edelleen myös myynnissä minä vastaan tuotteen suunnittelusta ja paketoinnissa silloin, kun asiakas ei ole tapahtuma-alan ammattilainen. Koen olevani parhaimmillani asiakasrajapinnassa.
Työntekijätkin ovat kokeneet mukavana työskennellä yrittäjälle eikä kasvottomalle suuryhtiölle. Toki pienellä paikkakunnalla toimiessa ei aina muista, että ihan kaikki eivät välttämättä tiedä kenestä puhutaan.
– Kerran erään ison asiakasyrityksen edustaja oli ollut Levillä, ja tapahtumanjärjestämiseen liittyen sieltä oli vinkattu, että kannattaa soittaa Könkäälle. He eivät olleet kuitenkaan kehdanneet kysyä, että mikä se Köngäs on, kun siitä oli puhuttu niin tuttavallisesti. Heillä oli siinä mennyt hetki asiaa selvitellessä, mutta kyllä se puhelu sieltä sitten tuli, Markku naurahtaa.

Kiitos torniolaiselle ketteryydelle

Millaista sitten on toimia tapahtumatuotantoyrittäjänä täällä pohjoisessa? Yrittäjien välisessä toiminnassa Markku näkee mahtavaa asennetta ja yhteen hiileen puhaltamista Torniossa. Tämä on ollut jopa kilpailuvaltti.
– Saimme kesällä puhelun, jossa kävi ilmi, että tilaustyönä bändille valmistetut lavarakenteet eivät mahtuneetkaan ulkomaankiertueen kuljetustraileriin. Otimme yhteyttä paikallisiin toimijoihin, ja jo samana päivänä saatiin uudet piirustukset, metallifirma leikkasi rakenteet sopiviksi, ja maalausfirma maalasi. Tässä kiteytyy ne pienen kaupungin parhaat puolet, kun kaikki pyrkivät parhaansa mukaan auttamaan. Yrittäjäverkosto on täällä ihan järkyttävän hyvä. Se on suuri vahvuus, ja kaikkea ei tarvitse itse osata.

Myös yleisesti tapahtuma-alasta ja toimijoista Markulla on hyvää sanottavaa. Alan toimijoiden kesken toisia ei taklata vaan autetaan. Esimerkiksi jos työntekijä sairastuu, on apukäsiä helppo saada muualta.
– Tietenkin aina ensin tapellaan kuka sen urakan saa, mutta sen jälkeen tehdään yhteistyötä ja autetaan toisia. Halutaan että kaikki onnistuu. Alan toimijat käyttävät samanlaista kalustoa, mikä myös helpottaa tekniseltä kannalta työvoiman lainaamista toisista yrityksistä.

Mutta yksi murhe pohjoisessa sijainnissa kuitenkin tällä hetkellä on: Polttoaineiden korkeaksi noussut hinta.
– Kesällä hintoja ei nostettu, mutta logistiikkaan jouduttiin kiinnittämään erityishuomiota. Jätettiin jopa keikkoja myymättä liian pitkien siirtymien takia, Markku toteaa.

Tulevaisuus pohjoisessa?

Tulevaisuuden näkymistä kysyttäessä Markulla on selkeä visio: Yritys haluaa säilyttää asemansa Pohjois-Suomen suurimpana toimijana. Myös toiminnan laajentaminen Ruotsiin on työn alla.
– Me EventWorksilla kehitämme tuotteita ja palveluja, luomme toimintatapoja ja tarvetta niin, että pystymme työllistämään enemmän väkeä ympärivuotisesti. Tällä hetkellä vakituisia on viisi. Toki sesonkiaikoina henkilöstömäärä yli kymmenkertaistuu, ja isoissa tapahtumissa tiimissä on jopa kolmesataa henkilöä. Ruotsissa toimintaa voisi käynnistää ostamalla sieltä valmiiksi toimiva yritys.

Kaikkein eniten Markku kuitenkin haluaa jatkaa ja kehittää toimintaa Torniossa alueen erityispiirteet ja voimavarat huomioiden, ja toivoo alueen toimijoilta yhteistä panostusta.
– Tapahtumakulttuuri ja tekemisen taso pitää viedä sellaiselle tasolle, että se on itsessään elämys. Meri-Lapissa yhdistetylle liikunta- ja tapahtumatilalle olisi tarvetta. Silloin voisi tuoda isoja ja näyttäviä tilaisuuksia jokaiselle vuodenajalle. Meillä on vahva halu pystyä tekemään kaikki parhaat jutut täällä Torniossa. Olisi hienoa rakentaa ja luoda uutta omassa kotikaupungissa, jossa puitteet ovat kunnossa.

 

EventWorks Oy

  • Perustettu v. 2005
  • Vakituisia työntekijöitä 5
  • Toimiala: Esittäviä taiteita palveleva toiminta
  • Liikevaihto: 3,5 M€ (2020)

Lue lisää