Menestystarina – Maria Keskimaunu, Kantolan Hautaustoimisto ja Pitopalvelu Roosamaria
Työtä pelkäämätön asenne ja tekemisen palo tekivät yrittäjän
Maria “Manti” Keskimaunun työhistoriaan mahtuu töitä niin mittausteknikkona kuin yrittäjänä. Yrittäjänä puolestaan Manti on toiminut niin kahvila-, pitopalvelu- kuin hautauspalvelupuolella. Suvun historiaan sopivasti soljuva yrittäjähenkisyys onkin hänen mukaansa perua kotona opituista asioista ja suvun yrittäjien sisusta. Tornion Yrittäjien Vuoden yrittäjänä yhdessä miehensä Jari Keskimaunun kanssa palkittu Manti kertoo nyt omasta yrittäjäpolustaan.
“Olen syntyjään yrittäjäsukua, mutta yrittäjyys ei ollut minulle itsestäänselvyys. Koulutukseltani olen mittausteknikko ja 1990-alussa teinkin alan töitä palkkatyönä Tornion kaupungille.
Tuo työ ei ollut kuitenkaan säännöllistä tai vakituista ja sitten tulikin 90-luvun lama. Minulla oli kotona kolme pientä lasta ja laman myötä kaupungille ei palkattu uusia mittausteknikoita. Tarjolla olevat työt olivat puoli vuotta siellä, muutama kuukausi täällä, työllisyysrahoilla tai muilla tuin rahoitettua, mutta ei mitään pitkäaikaista.
Tuolloin oli siis pakko miettiä, miten käytän aikaani ja samalla ajattelin, miten nuoren ihmisen aika menee tässä hukkaan – työmotivaatiota minulta ei nimittäin koskaan ole puuttunut, kun olin tehnyt pitopalvelutyötä jo 14-vuotiaasta lähtien perheen pitopalveluyrityksessä.
Niihin aikoihin sattuikin olemaan niin, että pitopalvelulle oli tilausta ja koska kokemusta alalta jo löytyi, niin se vaikutti selvältä valinnalta. Mieheni Jari tuli myös mukaan, koska hän oli koulutukseltaan leipuri-kondiittori, vaikka tekikin töitä myös Outokummulle vuoteen 2008 saakka.
Jarin ja minun yhteisyrittäjyys oli kaiken kaikkiaan järkevä yhtälö. Meidän molempien oma historia, osaaminen ja asenne olivat sellaisia, jotka täydensivät toisiaan mainiosti. Siksikin yrittäjyys tuntui järkevältä vaihtoehdolta. Samaan aikaan myös sattui Hallituskadulla olemaan juuri sopiva kiinteistö vapaana, joten päätimme ryhtyä toimeen. Keittiövälineistön me puolestamme ostimme äitini pitopalveluyritykseltä.
Vuonna 1996 Pitopalvelu Roosamaria aloitti toimintansa, joka laajeni ajan myötä myös kahvilaksi. Suurin muutos kuitenkin tapahtui vuonna 2004, kun isäni – perheyrityksen töissä hänkin – kuoli syöpään. Kantolan Hautaustoimiston toiminnan kohtalo täytyi ratkaista, koska toimintaa ei voinut enää jättää isoäitini Vienon harteille. Koska minä ja Jari olimme jo yrittäjiä, niin meillä oli parhaat valmiudet jatkaa yrityksen toimintaa. Me sitten ostimme toiminnan ja jatkoimme pitopalvelu-, kahvila- ja hautaustoimistoyrittäjinä.
Yrittäjän näkökulmasta meidän etu on se, että meillä ei ole kaikki kivet samassa reessä; sen sijaan meidän iso virta syntyy pienistä puroista. Totta kai se vaatii hallintaa, mutta se myös pienentää kokonaisriskiä. Sen on erityisen voimakkaasti osoittanut korona-aika. Ilman hautaustoimiston liiketoimintaa ei olisi enää Pitopalvelu Roosamariaa.
Jännityksellä nyt odotankin, että miten korona-ajan toivottavasti pian päättyessä käy alan työvoiman saatavuudelle. Ravintola-alalla on jo pitkään ollut vaikeuksia saada osaavaa työvoimaa ja rekrytointi on sitä myöten muuttunut aina vain haasteellisemmaksi. Korona on kuitenkin tehnyt siitä näkyvämpää ja se on pienentänyt entisestään jo valmiiksi pientä osaavien tekijöiden määrää.
Tulevaisuuden suhteen täytyykin tällä alalla suhtautua realistisesti. Laajentuminen ei ole missään nimessä lähitulevaisuuden asia, mutta Business Tornion kautta ja heidän avullaan haettu Business Finlandin kehitystuki on mahdollistanut uusien asioiden kehittämisen, jonka tulokset näkyvät ensi kesänä.
Muilta osin yrittäjänä tärkeää onkin työtä pelkäämätön asenne – sen turvin minäkin olen yrittäjänä pärjännyt. Sen olen varmasti saanut verenperintönä ja kotona nähtyjen mallien kautta. Yksi esikuvani onkin Vieno-mummo, joka yksin pyöritti majataloa, huolehti lehmistä ja ylläpiti kotia. Sieltä minäkin olen kai asenteeni saanut, “jos ei työtä tekemällä ja hommiin tarttumalla pärjää, niin silloin on asiat huonosti”.
Oman asenteen ja tekemisen palon lisäksi ehdottoman tärkeää yrittäjälle kuin yrittäjälle on hyvät ja joustavat työntekijät. Ilman niitä ei yksikään yritys pyöri. Se on ollut meilläkin aina voimavara, joiden voimalla meidänkin yritys on pyörinyt. Tähänastisesta matkasta iso kiitos kuuluukin siis meidän työntekijöille.”
Pitopalvelu Roosamaria ja Kantolan Hautaustoimisto
Perustettu Pitopalvelu 1996, hautaustoimisto 1952 – omistajanvaihdos 2004
Toimiala Pitopalvelu, kahvila, hautajaispalvelut, hautakivityöt
Tämä artikkeli on osa Menestystarinoita Torniosta -artikkelisarjaamme, ja se on julkaistu 16.12.2021.
Sinua voisi kiinnostaa
- Blogi
- Energiansäästövinkit
- Tapahtumat
- Uutiset
- Yritystarinat