Business Torstait palaavat taas!
Viime vuonna käyntiin polkaistu Business Torstai-konsepti palaa jälleen, kun vuoden ensimmäinen aamutapahtuma järjestetään 2.2.2023 8:30-10:30.
Tulevaisuuden teräksistä rakentamista
Vuoden ensimmäisessä tilaisuudessa kantavana rakenteena on Tornion teräs- ja rakennusosaaminen. Tilaisuudessa kuullaan Oulun suurhankeinfon terveiset ja mitä mahdollisuuksia alueemme toimijoilla on tulevaisuudessa lähialueilla. Lisäksi puhutaan miten torniolaista osaamista voidaan markkinoida eteenpäin ja mitä toimenpiteitä se meiltä yhteisesti vaatii?
Business Tornion hallinnoima New Business-hanke on toteuttanut kyselyn kaikille alueemme tekniikan alan opiskelijoille ja tilaisuudessa kuulemme esimerkiksi, että mitä opiskelijat ajattelevat tulevaisuuden työelämästä ja mitä kautta töitä tulevaisuudessa haetaan. Kyselyyn vastasi yhteensä 142 Lappian, Lapin ammattikorkeakoulun ja Lapin yliopiston opiskelijaa.
Tilaisuus järjestetään yhteistyössä New Business-hankkeen kanssa Tornion kaupungintalolla 10.kerroksessa, jossa tarjolla kahvia ja purtavaa. Voit myös osallistua etänä, johon linkki toimitetaan tilaisuutta edeltävänä päivänä.
Tilaisuuden viitteellinen aikataulu
8:30 Tilaisuuden avaus ja Terästä ja rakentamista-markkinointikonsepti – Marko Alamartimo
9:00 Oulun suurhankeinfon yhteenveto – Hannaleena Posti
9:30 New Business opiskelijakysely ja mitä apuja omaan liiketoimintaan – Miikka Laitinen
9:50 Kesätöihin Tornioon-kampanja

Business Torstaiden aikataulut ja aiheet tarkentuvat vielä, mutta ensimmäiset kaksi meillä on tiedossa:
2.2 Tulevaisuuden teräksinen rakentaminen
Haluatko jatkossa lukea parhaat uutisemme ennen muita?
Tilaa uutiskirje – Saat meiltä kerran kuukaudessa uusimmat artikkelit, ajankohtaiset kuulumiset, sekä tärkeää tietoa tapahtumista ja koulutuksista.
Sinua voisi kiinnostaa
- Blogi
- Energiansäästövinkit
- Tapahtumat
- Uutiset
- Yritystarinat