Aikaansa edellä ollut logistiikka-alan yritys ilman omaa kalustoa – Riikka ja Sakari Anunti, Suomen Kuljetustilaukset Oy
Suomen Kuljetustilaukset Oy on logistiikka-alalla erityinen yritys siksi, että yrityksellä ei ole yhtään omaa kalustoa. SKT:n toiminta perustuukin paremman palvelun tuottamiseen loppuasiakkaalle yhdessä kalustollisten logistiikkatoimijoiden kanssa. Yrittäjäpariskunta Riikka ja Sakari Anunti kertovat, miten logistiikan outolintu on päässyt hyvälle kasvupolulle.
Sakari: “Kaikkihan oikeastaan lähti siitä, että minä tilasin toiselle yritykselleni Ikeasta tavaraa. Jäljelle jäänyt pitkä lava oli jäämässä jälkeen, joten kysyin kuljetusliikkeeltä mitä tuolle tehdään. He sanoivat voivansa palauttaa sen lähtöpaikkaan ja niin tehtiin. Loppujen lopuksi minulle tuli 600 euron lasku tuosta palautetusta tyhjästä lavasta.
Silloin ajattelin, että eihän tämä voi näin mennä, että tilaaja joutuu itse huolehtimaan ylimääräisten materiaalien palautuksesta eikä edes ole selkeästi ilmoitettu tämän joutuvan siitä vielä maksamaan. Kuljetuksen tilaaminen on palvelu siinä missä mikä tahansa muukin asia, ja asiakkaalla on oikeus tietää hankkimansa palvelun kustannus.
Idean lisäksi Suomen Kuljetustilausten tarinan alku liittyi myös omaan tarpeeseen. Yrittäjänä toimiminen usean yrityksen taustalla on vuosien varrella aiheuttanut monenlaisia kuljetustarpeita. Sitä myöten myös kuljetusten hinta-arvioinnin puutteet ovat tulleet tutuiksi. Ajattelin, eikö voisi tehdä toisinkin – eikö voisi olla firma, josta voi tilata kuljetuksen ja heti tietäisi paljonko se tulee maksamaan. Yhdessä oma kokemus ja töiden kautta syntyneet tarpeet johtivat siihen, että Suomen Kuljetustilaukset syntyi.
SKT:n toimintahan perustuu siihen, että meidän asiakas on samalla monen muunkin toimijan asiakas – kaikki Suomen logistiikan ykköstoimijat, kuten Postnord, Schenker, Posti ja Bring, ovat SKT:n kumppaneita. Kun asiakkaamme käyttää verkkosivuiltamme löytyvää kuljetushintalaskuria, hän saa parhaan mahdollisen hinnan sellaiselta kumppaniltamme, jonka vahvuuksia kyseinen reitti on. Algoritmimme käy siis läpi kumppaniemme hinnastot, minkä pohjalta se ehdottaa niistä sopivimpia ja kyseisellä reitillä edullisinta toimijaa käyttäjälle.
Oma tarve on myös resonoinut muissakin. SKT:n asiakkaina on nyt monenlaisia toimijoita, joilla on paljon kuljetustarpeita, kuten tukkuja ja tuotantoyrityksiä. Yhteistä näillä kaikilla toimijoilla on jatkuva tarve kuljetuksille ja näissä yrityksissä arvostetaan sekä helppoutta että nopeutta.
Siitä huolimatta, että meillä nyt on jo hyvin asiakkaita, alku ei ollut kuitenkaan aivan yksinkertainen. Aluksi todennäköisesti haastavinta oli meidän tarjoaman avoimen hinnoittelun hyväksyminen. Me olimme ehkä liikaa aikaamme edellä, minkä vuoksi meidät nähtiin usein kilpailijana perinteisille kuljetus- ja logistiikkayrityksille. Suurin ero kuitenkin on nimenomaan se, että me emme ole investoineet ollenkaan omaan kalustoon – meidän tuotteemme on palvelu, joka perustuu algoritmiin, ei fyysisiin autoihin.
Ajan myötä meihin on kuitenkin totuttu. Meitä ei enää nähdä mörkönä, vaan kumppanina. Nykyään meitä varten jo räätälöidään asioita ja rajapintoja, myös isotkin kumppanit. Koska me hoidamme asiakaspalvelumme kautta reklamaatiot asiakkaiden puolesta, me olemme huoleton kumppani niin asiakkaille kuin kumppaneillemmekin. Ei siis oikeastaan ole syytä, miksi logistiikkayritykset eivät haluaisi olla meidän kumppaneita.
Alueen elinkeinoelämä on niin merkittävä, että mikäli saisimme asiakkaiksi seutukuntamme yrityksiä, niin meidän ei tarvitsisi hakea kasvua muualta. Näin ollen meillä on hyvin varaa kasvattaa toimintaa kotiseudulla.
Vaikka valtaosa asiakkaistamme on pääkaupunkiseudulla, on tarkoituksenamme edetä maantieteellisesti seuraavaksi Lapin ja Pohjois-Pohjanmaan alueelle. Meillä on selkeä sapluuna palvelulle, jota tarjota yrityksille ja aiommekin kasvaa valmiin mallimme mukaan rönsyilyn sijaan, koska tarjoamallemme palvelulle on selkeä tilaus.”
Riikka: “Haluamme olla kokonaisvaltainen kumppani niin asiakkaillemme kuin yrityskumppaneillemmekin. Me tehdään todella suurella sydämellä töitä, ja se näkyy niin toiminnassamme kuin siinä, että olemme luoneet vakituisia asiakassuhteita – meillä on jopa asiakkaita, jotka ovat olleet mukana aivan alusta saakka. Sen pohjalta voisikin sanoa, että aito kiinnostus ja halu tehdä asiat hyvin ratkaisee sen, että menestyykö vai ei. Me olemme aina sanoneet, että meihin voi ottaa todella matalalla kynnyksellä yhteyttä ja se pitää paikkansa edelleenkin, oli tarve sitten yksittäisten tai pidempiaikaisten kuljetustarpeiden ratkaisemista.
Sinua voisi kiinnostaa
- Blogi
- Energiansäästövinkit
- Tapahtumat
- Uutiset
- Yritystarinat