Yrittäjästä johtajaksi – rakenna yrityksesi seuraava kasvuvaihe

Yrittäjän matka yksinyrittäjästä työnantajaksi on yksi yritystoiminnan merkittävimmistä käännekohdista – ja samalla yksi vaativimmista. Työntekijän palkkaaminen ei ole vain hallinnollinen päätös, vaan askel kohti uudenlaista roolia johtajana, suunnannäyttäjänä ja kulttuurin rakentajana. Näissä valmennuksissa saat käytännön työkalut, varmuutta päätöksentekoon ja selkeän suunnan siihen, miten rakennat kestävää kasvua ihmisten kautta. On aika siirtyä tekemisestä johtamiseen – hallitusti, rohkeasti ja tavoitteellisesti.

Järjestämme kaksi maksutonta ja käytännönläheistä, johtamisosaamista vahvistavaa valmennusta yksinyrittäjille, ensimmäisen työntekijän palkanneille sekä kasvua hakeville yrityksille. Valmennustilaisuudet ovat yksittäisiä kokonaisuuksia, joten voit osallistua joko molempiin tai vain toiseen. Valmennuksiin ei ole mahdollista osallistua etänä.

Yrittäjästä johtajaksi – askel uuteen rooliin

Torstai 12.3.2026 klo 8.30–12.30
Mustaparran Päämajan Wintti

Tämä valmennus auttaa yrittäjää tunnistamaan johtajan roolin, selkeyttämään osaamisvaatimuksia ja antaa konkreettiset työkalut henkisen ja fyysisen jaksamisen tueksi.

Valmennuksen sisältö:

– Yrittäjän ja johtajan roolien erot

– Johtajuuden perusvalmiudet

– Johtajan oma jaksaminen ja hyvinvointi

Ilmoittautuminen:

Ilmoittaudu alla olevasta painikkeesta viimeistään 9.3.2026.

Ilmoittaudu tästä

Työnantajayrittäjän vastuu ja kasvun johtaminen

Maanantai 23.3.2026 klo 8.30–12.30
Mustaparran Päämajan Wintti

Tämä valmennuksen avulla yrittäjä kykenee rakentamaan kestävää kasvua työnantajan ja esihenkilön roolissa.

Valmennuksen sisältö:

– Työnantajayrittäjän vastuut ja riskienhallinta

– Päätöksenteko ja vastuunjako

– Tiimin johtaminen ja vuorovaikutus

– Liiketoiminnan kehittäminen ja kasvun mahdollistaminen

Ilmoittautuminen:

Ilmoittaudu alla olevasta painikkeesta viimeistään 19.3.2026.

Ilmoittaudu tästä

Valmentajan esittely

Mauri Halonen on kokenut yritysvalmentaja, joka on kulkenut yrittäjän kasvupolun alkutaipaleelta aina vaativiin kasvun ja listautumisen vaiheisiin saakka. Hänellä on vahva käytännön kokemus sekä aloittavien yksinyrittäjien että kasvua ja organisaation laajentamista tavoittelevien yrittäjien valmentamisesta.

Mauri on ohjannut yli sadan aloittavan yrittäjän liiketoimintasuunnitelman laatimista ja sparrannut useiden eri toimialojen kasvuyrittäjiä. Hän on toiminut valmentajana PK-kasvuyrittäjävalmennuksissa, joissa yrittäjät ovat hakeneet pääomasijoittajia yrityksilleen. Lisäksi hän on ollut kehittämässä ja vetämässä yhteistyössä Oulun Kauppakamarin ja Nasdaqin kanssa Pohjoisesta pörssiin -valmennusohjelmaa, joka on suunnattu listautumista harkitseville kasvuyhtiöille.

Mauri on myös sparrannut kasvuyrityksiä Kasvu Open -ohjelmassa ja toiminut valmentajana sen finaalivaiheessa vuonna 2024. Johtamisen kehittäminen on ollut keskeinen osa hänen työtään – hän on valmentanut kymmeniä yrittäjiä Johtamisen ja yritysjohtamisen erikoisammattitutkinnon parissa.

Mauri Halosen valmennukset ovat käytännönläheisiä, selkeitä ja arjen tilanteisiin sidottuja. Ne tarjoavat konkreettisia työkaluja yrittäjälle, joka haluaa kasvaa tekijästä johtajaksi – toimialasta ja koulutustaustasta riippumatta.


Heräsikö kysyttävää? Ota yhteyttä

Karoliina Pietikäinen

Yrityskehittäjä, Aloittavat yritykset ja kv-palvelut

karoliina.pietikainen@tornio.fi

Puh. 040 661 2939

Tiina Vähä

Markkinointiasiantuntija, Meänkauppa

tiina.vaha@tornio.fi

Puh. 040 612 7722

Yrittäjästä johtajaksi -valmennukset järjestetään osana Pk2030 – Taitoa, markkinoita ja mahdollisuuksia tulevaisuuden liiketoimintaan -hanketta, jonka rahoittajana toimii Lapin liitto.